Paljonko joululahjoja on tarpeeksi?

Aikuiset ja lapset ovat eri joululahjaplaneetoilta. Lahjavirta on myös melko yksisuuntainen. Mutta miten saada lahjojen määrä ja laatu tasapainoon, ja tarvitaanko lahjoja ollenkaan? 

Aikuinen ei välttämättä tarvitse yhtään joululahjaa. Suuri osa aikuisille annetuista lahjoista päätyy turhuuksien markkinoille eli lahja on jotain muuta kuin saajalleen tarpeellinen. Voit arvioida lahjan tarpeellisuusmittarilla:

Lahjan voi antaa ja ottaa ilolla vastaan, jos ja vain jos jokin seuraavista ehdoista täyttyy:

a) Lahja on välttämätön (sukat ja kalsarit, kun kaikki vanhat ovat rikki tai sänky, kun saajalla ei sellaista vielä ole).

b) Ilman lahjaa saajan elämä olisi paljon hankalampaa (pyykinpesukone kaukana pyykkituvasta asuvalle tai toimiva tietokone nettiyhteydellä).

c) Lahja tulee ehdottomasti käytetyksi ja ilman sitä saajan elämä olisi paljon ankeampaa (suklaarasia, tarpeellinen tai erittäin hyvä kirja).

d) Se ei kuluta luonnonvaroja (lämmin käsi, kauniit sanat tai lupaus jostain palvelusta).

e) Lahja on niin suurella rakkaudella annettu, että on ihan sama mitä se on.

Jos lahja ei mahdu näihin kategorioihin, on se syytä jättää hankkimatta.

Lasten kohdallahan asia on aivan toinen. Jos lapselta kysytään, niin kaikki lahjat ovat välttämättömiä ja tarpeellisia ja niitä tulee ehdottomasti käytettyä ihan joka päivä. Määrä ei lapselle ole kuitenkaan niin tärkeä.

Aikuiselle lahjan hankkijalle voidaan lahjojen yläraja perustella psykobiologialla. Mikä on se määrä asioita, joka pysyy työmuistissa? Psykologian kirjasta muistamme, että seitsemän on useimmiten yläraja muistettaville asioille. Olkoon se silloin luonnollinen yläraja lahjojen määrälle toivelistalla tai pukinkontissa.

Entä lasten lahjojen tarpeellisuusmittari? Valitettavasti lapsiin ei päde sama kuin aikuisiin, sillä lasten toivelahjoissa on kyse unelmista.

Itse ajattelin tänä vuonna piilottaa kaikki joululahjaideoita pursuavat lelulehdet. Ei auttanut. Kirjeitä Joulupukille kirjoitettaessa lasten päästä löytyi kyllä riittävästi lahjatoiveita, joiden tarkempia nimiä piti vielä tarkistaa internetin sivustoilta. Kuvat nähtyään toinen lapsi tärisi illalla sängyssään toiveidensa kanssa eikä saanut unta. Toisella alkoi jouluun asti kestävä kiukkuinen olotila, kun haluaminen, odotus ja epävarmuus valtasivat pienen mielen.

Aikuinen joutuu käyttämään tonttukikkaa vähän väliä, jotta kiukkuinen odottaminen muuttuisi iloiseksi hyvänmielen joulun odotukseksi. Muistuttelut siitä, että toivelista on toivelista eikä ostoslista kuunneltiin kyllä, mutta jo hetken päästä mielen oli taas täyttänyt sama unelma.

Unelmat ovat hyviä. Lapsen on helpointa unelmoida konkreettisista asioista. Moniko pieni lapsi osaisi unelmoida rauhallisesta ja riidattomasta joulusta tai yhdessäolosta aikuisten kanssa? Tai toivoa lahjaksi yhteistä tekemistä? Ja ovatko ne edes unelmia, joista lapsen tulisi haaveilla, vai ovatko ne asioita, joiden tulisi olla kaikille lapsille jokapäiväisiä itsestäänselvyyksiä?

Unelmat ovat hyviä, ne kasvattavat meitä niin kauan kuin ne saavat meidät myös tekemään jotain unelmiemme eteen. Kun pieni lapsi ilmoittaa ykkösjoululahjatoiveestaan, että jos Pukki ei sitä tuo, niin sitten säästän niin kauan rahaa, että voin itse ostaa sen, on lahja mitä todennäköisimmin lapselle tarpeellinen ja rakas ja se päätyy myös käyttöön.

Tarpeellisuusmittarin sijaan lasten lahjojen antaja ja saaja ovat oikealla tiellä, kun lahja on oikeasti haluttu ja sen eteen ollaan valmiita uhrautumaan. Vaikka sitten vain käyttäytymään kiltisti kuukauden vuodessa.