Onko työpaikallasi työrauha?

Moni avokonttori ja perinteinenkin toimisto saisi useaa koululuokkaa huonomman arvosanan työrauhasta ja sen kunnioittamisesta. 

Kännykkää saa räplätä rajattomasti tärkeissäkin kokouksissa, avokonttorin hiljaisuuden rikkoo kovaääninen keskustelu kollegan tai puhelimen kanssa. Kokouksessa ovi käy, kun ihmiset tulevat myöhässä ja poistuvat kesken kokouksen. Tietokoneella sujahdetaan Facebookiin juoruilemaan ja työhönsä keskittyneen työtoverin saa keskeyttää milloin tahansa. Kirjoitin jo aiemmassa postauksestani keskeytyksistä, joista toimistotyöntekijät kärsivät enemmän kuin koskaan ennen.

Oikeastaanhan keskeytysten salliva kulttuuri on sama asia käänteisesti kuin työrauha. Kouluissa työrauha ja sen ylläpito ovat yleisimmät opettelun aiheet, tärkeimmät oppimisen takaajat ja opettajien jokapäiväinen haaste. Löytyneekö Suomesta yhtäkään luokkaa, jossa ei luokan säännöistä löytyisi jokaisen suosikkia, Annan työrauhan itselleni ja muille? Tämä sopisi jokaiselle työpaikallekin huoneentauluksi tai miksei vaikka kissan kokoisin kirjaimin seinälle riipustettavaksi. Tavallaan on hassua, että koulussa puhutaan työrauhasta, mutta työssä useinkaan ei.

Mutta mihin sitten katoaa ajatus työrauhasta kun astutaan työelämään?

Oletetaanko, että koulussa on automaattisesti opittu työrauhan antaminen kaiken opettelun jälkeen ja että jokainen sitä näin ollen etevästi ja halukkaasti totteuttaa? Vai eivätkö aikuiset työpaikoilla osaa suhtautua nopeasti muuttuvaan maailmaan, vaan kulkevat eteenpäin vanhoilla asenteilla, taidoilla ja tavoilla uuden teknologian ja tilaratkaisujen seassa? Vai keräämmekö vain käytöstapojen ja kansalaistaitojen opettamatta jättämisen satoa? Ehkä olemme vain lakanneet välittämästä ja kunnioittamasta ihmisiä, joita kohtaamme ilman digitaalista välineistöä?

Mitä tapahtuisi avokonttorissa kuljeskeleville ja kovaan ääneen puhelimeen puhuville tai muille vitsejä kertoville työtovereille, jos tilanne olisikin vastaava kuin koulun luokkahuoneessa. Ulos lentäisivät kuin leppäkeihäät, tai ainakin esimiehellä olisi lupa ystävällisesti kehottaa heitä olemaan häiritsemästä muita kesken työnteon.

Entä mitä jos kokouksen puheenjohtaja takavarikoisi jokaisen kokousta tai kokouksen osanottajaa häiritsevän tietokoneen ja kännykän?

Jos työpaikoillakin olisi mentävä välitunnille ja ulkoilemaan? Mitä tapahtuisi tuottavuudelle, jos työntekijöitä kehotettaisiin keskittymään yhteen asiaan tai projektiin kerrallaan ja jokaisella olisi työrauha edes 45 minuuttia kerrallaan?

Pärjäisitkö alle sadalla esineellä?

Kuinka monta omistettavaa tavaraa takaisi sinulle riittävän hyvän elämän? Joku lähde väittää, että ihminen tulee toimeen alle viidelläkymmenellä esineellä, toinen tutkimus sanoo, että yksin asuva mies tarvitsee 260 erilaista tavaraa tai palvelua ja nelihenkinen perhe 365 hyödykettä. Sadan tavaran haasteessa karsitaan omaisuutta sataan tavaraan. Todellisuus sijoittunee jonnekin näiden lähistölle.

Miksi tavaroiden määrää kannattaisi vähentää? Omien tavaroiden laskeminen kun alkaa useimpia meistä ahdistaa jo ensi metreillä. Luopumiseen on neljä hyvää syytä.

1. Kun laitat esineet kiertoon, on niistä jollekin muulle oikeaa hyötyä.

2. Luopuminen tuo kevyemmän olon, kun omistustaakka vähenee. 

3. Saat suuremman hallinnan tunteen omistamiisi tavaroihin.

4. Tärkeät materiaalit saadaan uudelleen käyttöön.

Olennaisempaa, kuin omistamiesi tavaroiden määrä, on kuitenkin uusien hankkimiesi esineiden määrä. Kokeile joskus antishoppailua. Miltä tuntuisi mennä kauppakeskukseen haluamaan kaikkea mahdollista ja käydä vuoropuhelua itsensä kanssa. Jos itsestä ei siihen ole, voi mukaan ottaa toki jonkun ostokriittisen ystävän.

Minä: "Hei, onpa kätevän näköinen laite. Ja aika halvalla saisi."

Toinen minä: "Tulisitkohan toimeen ilmankin?"

Minä: "No joo, mutta olisihan se kiva, lapsetkin voisi sitä sitten käyttää."

Toinen minä: " Niin siis missä tilanteessa?"

Minä: "No jos vaikka joskus ei ole muuta tekemistä…"

Toinen minä:" Keksitkö jonkun tilanteen, että oikeasti et tulisi toimeen ilmankin?"

Minä: "Noo..."

Toinen minä: "Jep."

Minä: "Hei tässä olisi nyt 30 % halvemmalla joululahjaksi Legopaketti, josta poika olisi varmaan tosi iloinen."

Toinen minä: "Mutta eikö sillä ole jo aika paljon Legoja?"

Minä: "No on, mutta se toivoisi tätä niin kovasti."

Toinen minä: "Ehtiikö se ikinä rakentaa niistä kaikista mitään sen jälkeen, kun ne on ensimmäisen kerran koottu?"

Minä: "Niin no, ei sillä kyllä niihin laatikoihin mahdu enää enempää legoja…"

Toinen minä: "Niin…"

Mitä saisit tilalle, jos hankkisit vähemmän? Ainakin Maapallon, jossa materiaaleja riittäisi vielä lapsen lapsillemme. Tänä vuonna olimme jo elokuussa käyttäneet Maapallon uusiutuvat luonnonvarat loppuun tältä vuodelta. Elämme siis velaksi.

Harvinaiset maametallit ovat jo nyt kalliita louhia tai kierrättää vanhasta elektroniikasta ja muista esineistä. Samoja materiaaleja tarvitaan mm. tietokoneisiin, kännyköihin ja tuulivoimaloihin. Tuuli- ja aurinkovoimaloiden rakentamiseen ei yksinkertaisesti ole tarjolla niin paljoa arvokkaita maametalleja, jotta näillä energianmuodoilla voitaisiin kattaa koko Maapallon energiantarve.

Petri Luukkainen kokeili Tavarataivas dokumentissa elämistä lähes ilman tavaroita ja todisti, että ihminen tulee hyvin vähällä toimeen länsimaisessakin yhteiskunnassa. Samoin tekevät seuraavat tuntemani ihmiset. Mies, jolla ei ole yhtäkään työkalua kotonaan. Perhe, jossa lapset pärjäävät mainiosti laatikollisella leluja. Useat ihmiset, joiden vaatteet mahtuvat muutamalle kaapin hyllylle tai jotka eivät omista yhtäkään kirjaa. 

Kaikkea ei myöskään tarvitse omistaa itse. Jakamistalous ja lainaaminen tulevat varmasti seuraavina vuosikymmeninä lisääntymään. Kannattaa harkita vakavasti yhteisomistusta harvoin käytettävien kalliimpien esineiden kohdalla.

Jos omistamisen taakkasi on liian suuri, aloita jostain seuraavasta:

1. Kyseenalaista uuden hankkiminen

2. Lainaa tai hanki yhteiseksi

3. Luovu tarpeettomasta